tiistai 4. kesäkuuta 2013

Raikas sade

Eilen illalla ja viime yönä satoi vihdoinkin täällä Iissä. Kukat, pensaat, puut ja nurmikko saivat kauan odottamaansa vettä. Yön aikana oli moni kasvi aukaissut taas ensimmäisen kukkansa.


Valamonruusun ensi kurkistus.



Syreenikin koettaa jo pullistella. Kohta meidänkin pihalla tuoksuu Tammelan kaunotar.



Tänä keväänä istutettu verikurjenpolvi aukaisi ensimmäisen kukkansa. Viime syksynä istutetut taimet toisessa penkissä selvisivät talvesta, mutta antavat vielä odottaa kukkaloistoa.



Iiris aukaisi lisää kukkiaan. Myös raparperi voi jo melko isosti. Salaatti on itänyt, nyt odotellaan, että vähän kasvaa.



Omenapuiden kukinta oli nopeasti ohi tänä vuonna. Kukat eivät kestäneet viikkoakaan. Kova rankkasade vaikutti tietysti asiaan.


Tämä Akileija tuli meidän pihalle varkain syysleimujen mukana. Kitkin sen useana vuonna pois rikkaruohona, mutta viime kesänä annoin kukan kasvaa ensimmäisen kerran, kun  ajattelin, että katsotaan sitten,mitä sinusta tulee. Tuli akileja. Kukka on todella vaatimattoman näköinen/värinen luonnossa, mutta tässä kuvassa se on kyllä kaunis ja mielenkiintoinen. Tänään kukat aukenivat.



Lopuksi vähän pörriäisiä. Se ei ole lepakko, vaan pyllistävä kimalainen :)



Toinen pörriäinen tykkää spiraean kukista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti