perjantai 9. elokuuta 2013

Syysleimujen aikaa

 

 
Syysleimut täyttävät jo ihan mukavasti tätä kukkapenkkiä. Ensimmäiset kukat aukenivat heinäkuun viimeisellä viikolla.
 
Leimujen edessä olevat pionit eivät ole kasvaneet kesän aikana ollenkaan. Olen ehkä kärsimätön tai sitten hoidan niitä väärin. Pohdinnan alla on, mitä laittaisin pionien joukkoon, syysleimujen eteen kasvamaan.
 
Kesän aikana jättipoimulehdet ovat kasvaneet uusiksi taimiksi minusta mukavasti, samoin verikurjenpolvet.

 

Jättipoimulehti on kyllä kaunis, kun sadepisarat helmeilevät sen lehdillä.
 

Ja kyllä se äitienpäiväruusu kukki vielä uudestaan heinäkuun lopulla :)
 
 
Nyt odotellaan karviasten kypsymistä. Yksittäisiä marjoja on jo maisteltu.

 
Harjaneilikat ja verikurjenpolvet ovat kasvaneet hyvin tässä kukkapenkissä. Myös kellopeippi on levinnyt ihan mukavasti. Nyt odotetaan sen kukinnan alkua.
 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Linnunpelättimiä ja omenoita

 
Tänään virittelin kahvipaketteja linnunpelättimiksi marjapensaille. Ensimmäiset punaviinimarjat alkavat jo punertua. Myös mustaherukka alkaa kypsyä. Saa nähdä miten pysyvät linnut loitolla.

 
Karpaattienkello on aukaissut ensimmäiset kukkansa. Tuntuu, että kukat ovat nyt suurempia, kuin viime vuonna ne taimina ostaessani.

 

 
Pelargoniat ovat nyt kauneimmillaan.

 
Meidän omenapuussa onkin kypsymässä kolme omenaa :) Ehdin jo surkutella, ettei komean kukinnan jälkeen tulekaan yhtään omenaa rankkojen sateiden vuoksi. Mutta olinkin väärässä. Jee!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kitkemistä, möyhintää ja pensaiden tukemista


 
Kesäkuu on edennyt vinhaa vauhtia. Olimme 10 päivää reissussa ympäri Suomen -automittariin taisi kertyä reilut 1500 kilometriä. Ennen reissua en ostanut kuin kesäkukka-amppelit. Näin naapurien oli helpompi pitää kukista huolta. Kiitos Katri hyvästä hoidosta! Mietin, että pitäiskö miun jättää amppeli kokonaan sinun hoitoon, kun ne minun kastelulla alkavat nuupahtaa, ja sinulta ne tulivat niin terhakoina! Nyt olen todennut, että tämä iso petunia-amppeli tarvitsee kastelua kolme (3!!!) kertaa päivässä! Siinä on todella turvepitoinen multa, mikä kuivahtaa hetkessä. Ensi kesänä en tuommoista riesaa ota...mur!

Reissun jälkeen kävimme ostamassa lisää kesäkukkia. Minua miellyttää nyt tosi paljon valkoinen ja vaaleanpunainen. Terassilla on kukkalaatikko, johon hankin valkoisia ja vaaleanpunaisia Ruusuliisoja sekä sokkona pelargonioita. Pelargonioissa ei ollut kukan kukkaa, kun ne ostin, vain nuppuja. Nyt on jännityksellä katsottu, mitä värejä sieltä aukeaa :) Viittä eri väriä onnistuin ostamaan :)




Kasvimaallakin on ehtinyt tapahtua. Reissun jälkeen pääsin heti kitkemispuuhiin ja porkkanan harvennukseen. Herneet kaipaisivat tukikeppejä. Katsotaan milloin saan aikaiseksi. Salaatilla on hieman tukalat oltavat raparperin ja iiriksen vieressä. Raparperistä saikin kiskoa jo kukkia ja suurimpia lehtiä pois. Piirakkaakin on tehty :)

Suunnitelmissa on muuten tänä kesänä kokeilla betonitöitä raparperinlehdillä. Katsotaan, milloin sen saan aikaiseksi, vai siirtyneekö ensi kesään :)

 
Elokuunasteri/syysasteri (en ole varma, kumpi perenna minulla on) on alkanut avaamaan ensimmäisiä kukkia. Nämä perennat siirsin tänäkeväänä toisesta paikasta tähän penkkiin. Taustalla päivänkakkaraa ja akileja. Nyt pitää sanoa, että tämä akileja on kyllä kauniimpi, kuin alkukesästä. Sen kukkien väri on voimakkaamman violetti, kuin kesän ensimmäisissä kukissa. Hyvin samanlainen väri, kuin elokuunasterissa/syysasterissa. Sopivat minusta hyvin yhteen.
 
Tämä kukkapenkki kiertää kasvimaatani. Olen sitä nyt tarkastellut ja todennut, että ahtaaksi käy. Kukilla ei ole tilaa kasvaa, vaan alkavat peittää ja kaatua toistensa päälle. Suunnitelmissa on siirtää ensi kesänä kasvimaa kasvulaatikoihin ja antaa kukkien vallata tämä maa-alue.

 
Tämän päivän askare oli miehelläni marjapensaiden tukeminen. Ostimme valmiit tukikehikot, jotka kasattiin itse. Kehikoiden pystytys vaati muutaman ärräpään ja vaikeuksien kautta voittoon tarinan :) Ensimmäinen versio vinksotti joka suuntaan, nämä lopulliset eivät enää kuin kahteen suuntaan :)
 
Tässä vähän vinkkiä toisillekin kasaajille: Että tukikehikko olisi edes suurinpiirtein tasapainoisen näköinen ja vatupassissa, kannattaa kasasta tukikehikkoneliö ensimmäiseksi pensaan juurelle ja lyödä tolpat maahan tämän kehikon sisään. Sen jälkeen kehikko nostetaan haluttuun korkeuteen ja ruuvataan kiinni.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Eilen illalla istutin harjaneilikat viime syksynä perustettuun kukkapenkkiin. Penkissä kasvaa myös valkoista karpaattienkelloa, kurjenpolvea, kellopeippiä ja saniainen. Talven jälkeen yksi kellopeippi ja karpaattien kello oli kuollut. Noh, jäipä tilaa muille kukille levitä paremmin :)

Äitienpäiväruusu koki vähän kovia ja kuivi melkein pystyyn, kun olimme reissussa. Leikkasin ruusun matalaksi, ja nyt on uutta kasvua tullut mukavasti. Saa nähdä, kerkeääkö ruusu kuukkia vielä tänä kesänä.

 Valamonruusun tuoksu alkaa olla huumaava. En tiedä kuvittelenko, mutta tuoksu tuntuu yltävän illalla talomme yläkertaankin asti avoimesta ikkunasta.
Syreeni alkaa avaamaan kukkiaan.

Tulikellukan kukinta alkaa mennä ohi.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Raikas sade

Eilen illalla ja viime yönä satoi vihdoinkin täällä Iissä. Kukat, pensaat, puut ja nurmikko saivat kauan odottamaansa vettä. Yön aikana oli moni kasvi aukaissut taas ensimmäisen kukkansa.


Valamonruusun ensi kurkistus.



Syreenikin koettaa jo pullistella. Kohta meidänkin pihalla tuoksuu Tammelan kaunotar.



Tänä keväänä istutettu verikurjenpolvi aukaisi ensimmäisen kukkansa. Viime syksynä istutetut taimet toisessa penkissä selvisivät talvesta, mutta antavat vielä odottaa kukkaloistoa.



Iiris aukaisi lisää kukkiaan. Myös raparperi voi jo melko isosti. Salaatti on itänyt, nyt odotellaan, että vähän kasvaa.



Omenapuiden kukinta oli nopeasti ohi tänä vuonna. Kukat eivät kestäneet viikkoakaan. Kova rankkasade vaikutti tietysti asiaan.


Tämä Akileija tuli meidän pihalle varkain syysleimujen mukana. Kitkin sen useana vuonna pois rikkaruohona, mutta viime kesänä annoin kukan kasvaa ensimmäisen kerran, kun  ajattelin, että katsotaan sitten,mitä sinusta tulee. Tuli akileja. Kukka on todella vaatimattoman näköinen/värinen luonnossa, mutta tässä kuvassa se on kyllä kaunis ja mielenkiintoinen. Tänään kukat aukenivat.



Lopuksi vähän pörriäisiä. Se ei ole lepakko, vaan pyllistävä kimalainen :)



Toinen pörriäinen tykkää spiraean kukista.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Iiris kukkii ja marjat kasvavat

Iiris aukaisi tänään ensimmäisen kukkansa. Lilanvärisiä nuppuja on paljon tässä perennassa, jonka siirsin Iihin Outokummusta äitini penkistä viitisen vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että pitänee alkaa jakaa kukkaa ja laajentaa penkkiä: kasvilla alkaa olla aika tukalat paikat nykyisessä paikassa.

Mitenkähän tässä käy. Taitaa olla niin, että tämä kasvimaan vieressä oleva penkki valtaa lopulta koko kasvimaan ja herneet, salaatit ja porkkanat siirtyvät lopulta istutuslaatikoihin. Perennat ovat vihdoinkin alkaneet kasvaa ja viihtyä puutarhassamme. Kohta meidän naapurustossa kaikilla on samoja kukkia, kun niitä toisillemme jaamme ahtaaksi käyvistä kukkapenkeistä. Mutta eipä tuo haitanne :)

Tänään huomasin, että punaviinimarjapensaaseen oli ilmestynyt raakileet.

Kukkapenkki valmistui



Tänä keväänä sain valmiiksi pihamaamme polkujen väliin jäävän kolmion ja melko suuren kukkapenkin. Kukkapenkki on väriltään vaaleanpunainen/pinkki/valkoinen. Kahdella sivulla sitä kiertää marja-aroniat. Saa nähdä miten tässä vuosien mittaan joutuu käyttämään pensassaksia, ettei kukkapenkki jää alle. Koitin jättää kuitenkin hyvin turvaväliä kukkapenkkiin. Pensaiden tarkoitus on antaa näkösuojaa omalle pihalle sekä tuulensuojaa kukille.

Viime syksynä istutin kukkapenkkiin pioneja ja syysleimuja. Kolmion kärjissä on tulppaaneja, missä on myös piristävää keltaista. Talvi vei mennessään yhden pionin.

Tänä keväänä siirsin lisää syysleimuja toisesta penkistä tähän penkkiin. Lisäksi ostin valmiina taimina jättipoimunlehteä penkin sivuille ja eteen verikurjenpolvea. Mielenkiinnolla seuraan, miten kasvit lähtevät kasvuun.

Askelkivet suuren kukkapenkin keskellä helpottavat kitkemistä ja mullan möyhimistä.